Mielipide: Mikkelissä on oltava iso ja pieni lukiotoimipiste nettilukion rinnalla

Julkaistu 22.11.2019 8:00

Keskustelu Ristiinan lukio-opetuksen tulevaisuudesta on ajautunut vastakkainasetteluksi Mikkelin ja Ristiinan lukiotoimipisteiden kesken. Tämä ei ole tarkoitus eikä kenenkään edun mukaista. Tavoitteena tulee olla, että pystymme tarjoamaan kaikille Mikkelin kaupungin alueella asuville nuorille hyvätasoisen lukio-opetuksen kohtuullisen etäisyyden päässä kodista. Kaikkien kynnelle kykenevien tulee päästä lukioon ja kaikille tulee tarjota mahdollisuus suorittaa ylioppilastutkinto mahdollisimman hyvin arvosanoin.

Myös keskusta-alueella asuvista nuorista osa voi kaivata pieneen lukioon ja suoriutua siellä paremmin kuin isossa.

Toinen tärkeä tavoite on, että Mikkelin kaupungin talous saadaan tasapainotettua. Koska talousongelmat eivät ole lukio-opetuksen aiheuttamia, on kohtuullista, että ratkaisua etsitään ensisijaisesti muualta kuin lukio-opetuksen karsimisesta. Lapset ja nuoret eivät saa joutua maksumiehiksi, sillä kyse on heidän tulevaisuudestaan.

Lukion Ristiinan toimipiste on pieni ja keskustan suuri. Oppimisympäristöinä ne ovat erilaisia. Meillä tulisi olla mahdollisuus tarjota molemmat vaihtoehtoiset oppimisympäristöt Mikkelissä. Myös keskusta-alueella asuvista nuorista osa voi kaivata pieneen lukioon ja suoriutua siellä paremmin kuin isossa. Ristiinan 50-vuotias lukiotoimipiste oli vuoden 2018 lukiovertailussa Etelä-Savon paras. Tuntuu todella erikoiselta, että Mikkelin päättäjät haluaisivat sen lakkauttaa!

Sen sijaan tulisi kehittää Mikkelin lukio-opetuskokonaisuutta niin, että se mahdollistaa ison ja pienen toimipisteen toiminnan ja että molemmat tekevät yhteistyötä Otavian nettilukion kanssa. Lukiokoulutuksesta voi kehittyä alueen vetovoimatekijä. Digi-Mikkelissä pitää osa lukiokursseista voida suorittaa myös etänä, mikä säästää kustannuksia.

Lisäksi Ristiinan lukiotoimipistettä voidaan kehittää erityispainotteisena kaupungin omalla päätöksellä. Ristiinassa voidaan painottaa kestävää matkailua ja luonto-osaamista, kuten Sulkavalla yrittäjyyttä. Oppilaiden kiinnostus ja yritysyhteistyö osoittavat sitten mahdollisen tarpeen alkaa valmistella valtakunnallista erikoistumislupaa. Ristiinan esihistoria, Ruotsin vallan ajan historia, Saimaa ja luontoympäristö tarjoavat hyvät edellytykset erityispainotukseen.

Annetaan kaikille mahdollisuus! Iso kaupunkilukiotoimipiste, pieni erityispainotteinen toimipiste ja nettilukion hyödyntäminen ovat Mikkelin vahvuus.

Pirjo Siiskonen
valtiotieteen tohtori
Mikkeli

Jari Valkonen
professori, ylioppilas Ristiinan lukiosta, Ristiina-seuran puheenjohtaja
Ristiina, Mikkeli

Kirsi Olkkonen
Mikkelin kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja, maakuntahallituksen jäsen (kesk.)
Ristiina, Mikkeli